Nepal Shangri-La Green Pearl

Jälleen kerran pahoittelut viiveestä, joka johtui sekä opiskelukiireistä, yleisestä laiskuudesta että halustani perehtyä teehen kunnolla. Olen yrittänyt järjestelmällisesti käydä läpi Teeleidin hyllyjen kaikki maustamattomat teet, eikä paljon ole enää jäljellä, minkä vuoksi uskaltaudun arvostelemaan teen, joka ensimakustelulta ei minua erityisesti miellyttänyt. Koska olen joutunut useasti taipaleellani toteamaan, että ensikosketus vielä aloittelevana harrastajana ei välttämättä kerro kovin paljon omasta mausta tai teestä itsestään, päätin ottaa hieman taukoa ja kerätä sen sijaan lisää kokemusta.

Nepal Shangri-La Green Pearl on nepalilainen vihreä tee, joka kerätään esittelytekstin mukaan niin, että teepensaasta poimitaan tarkasti "yksi silmu sekä lehti". En valitettavasti ole juonut muuta nepalilaista teetä, joten en osaa tehdä tarkempaa vertailua eri lajikkeiden välillä.

Olen varhaisiin muistiinpanoihini kirjoittanut seuraavasti: "Raikkaus kietoutuu 'merelliseen' japanilaiselle teelle ominaiseen makuun -> jos olisi raikkaampi?" Tällä olen tarkoittanut sitä, että tee tuoksuu ja maistuu raikkaalta, mutta samaan aikaan jotenkin tunkkaiselta, aivan kuin raikkaus olisi "pilaantunutta". No, ehkä nämä ensimmäiset pohdinnat voi rypistää roskakoriin, sillä en enää ole läheskään tuota mieltä. Juon teetä mielelläni ja nautin sen raikkaudesta, joka on lähellä Darjeelingia.

Epäilen, että ensimmäisellä kokeilullani haudutin teen aivan liian vahvaksi, kitkerän rajamaille. Green Pearl on lähellä japanilaisen teen merellisyyttä, minkä vuoksi liian voimakas hauduttaminen on erityisen riskialtista. Teessä on kuitenkin myös kiinalaisen teen pehmeyttä, josta erityisesti pidän.

Minulle ongelmaksi muodostuu kuitenkin teen voimakas, kenties jopa karvas raikkaus, joka korostuu toisessa ja kolmannessa haudutuksessa. Oma makuni suosii pehmeämpiä tai vaihtoehtoisesti mausteisempia ja paahteisempia makuja, minkä vuoksi Green Pearl ei todennäköisesti tule myöhemminkään kuulumaan suosikeihini, vaikka voinen ilman omakehua sanoa, että sekä makuaistini että teenkeittotaitoni ovat parantuneet huomattavasti tämän kevään aikana. Mutta raikkaan teen, erityisesti Darjeelingin ystäville voinen melko varmasti tätä suositella, ja ehdottomasti myös japanilaisen vihreän teen kuluttajille.

P.S. Lupailin viime tekstissäni avata hieman kokemuksiani teelähetyssaarnaajana kahvinjuojaperheessä. Vein maisteltavaksi neljää teetä: valkoista Bai Mudania (Pai Mu Tan), vihreän ja valkoisen teen maustettua sekoitusta Lyydian Lumousta, mustaa Assamia sekä maustamatonta pu'eria. Isäni vastaukset olivat lyhyitä, mutta ytimekkäitä: "Kaikki oli ihan hyviä, valkoinen tee oli varmaankin parasta." Äitini haisteli ja katseli mustaa, maustamatonta teetä (josta olin mittausvirheen vuoksi hauduttanut hieman normaalia vahvempaa) ja kysyi, saako siihen laittaa maitoa. Annoin luvan ja hän totesi, että maidon kanssa sen maku ei tunnu niin voimakkaalta. Pu'er maistui paremmalle, vaikka haju ei kuulemma ollutkaan parhaimmasta päästä.

Veljeni, joka on innokas kahvinjuoja, totesi etteivät Bai Mudan ja Lyydian Lumous "maistu juuri miltään". Siitä suivaantuneena päätin juottaa hänelle vahvaa pu'eria, jonka hän totesi "haisevan ihan mullalta" ja lopulta päätti antaa sille arvosanaksi 2/5. Kun seuraavana päivänä join sitä, hän halusi maistaa sitä uudestaan ja totesi sen maistuvan paljon paremmalta kuin aiemmin: 3/5. Kolmantena päivänä arvosana oli jälleen noussut: 3½/5: silloin hän totesi, että "pääsee jo melkein huonon kahvin tasolle". Neljäntenä päivänä hän kysyi: "Keitätkö tänään sitä multateetä?"

Olisi se siis voinut huonomminkin mennä...

Nepal Shangri-La Green Pearl
1 tl / 2 dl
75 °C
3 min